Sinivuorten Yö KERJ-III

Riina ei ole varsinaisesti mitenkään vaikea hevonen, mutta ei se kyllä siitä helpoimmastakaan päästä ole. Muiden hevosen seassa pihatossa Riina jää helposti vähemmälle huomiolle: se on aika hiljainen, helposti muiden hevosten tahtoon mukautuva ja harvoin edes luimistaa korviaan lajitovereilleen, mutta ihmisten kanssa toimiessa tammalla menee joskus kyllä vähän se kuuluisa herne nenään. Ihmiset kun ovat niin hankalia ja niillä on niin outoja päähänpistoja, tuumaa Riina. Arjen normaalit hoitotoimenpiteet menevät kyllä aika helposti ja rutiininomaisesti ilman sen kummempia haloon nostamisia, mutta ratsastaessa on joskus vähän niin ja näin että tahtooko tamma kuunnella mitä ratsastaja sanoo vai onko sillä jokin ihan oma, täysin päinvastainen näkemys asiasta.

Riinan kanssa suurin ongelma on nimittäin yleensä pienet vihreät miehet, tai "tontut" niin kuin meillä ruukataan tämän tamman kohdalla sanoa sen virallisesta nimestä johtuen. Ei Riina säikky ole, mutta jos tehtävä menee sen mielestä liian vaikeaksi, tai sitten päinvastoin liian tylsäksi, löytyy näitä tonttuja yllättäen kaikista tutuimmistakin paikoista ja vähintään kentän jokaisesta kulmasta. Sitten niitä kyttäillään ja kierretään mahdollisimman kaukaa ja ehkä näytetään pari sivuloikkaakin, kunnes ratsastaja saa viimein suostuteltua tamman rauhoittumaan ja yrittämään uudestaan, mutta kyllä kaikki väärän vaikeustason tehtävät ovat Riinan kanssa välillä ihan työn ja tuskan takana.

Meidän onneksi kisapaikalla onkin yllättäen Riinan kanssa vähän helpompaa, sillä suurin osa tamman energiasta menee silloin kisajännitykseen ja vieraan paikan ihmettelyyn. Raudikko tukeutuu uutta paikkaa hermoillessaan vahvasti ratsastajaan ja omaa paljon vähemmän voimakkaita mielipiteitä, kun sillä on vähän normaalia epävarmempi olo. Tonttuja toki ilmestyy kukkapuskista kurkkimaan joskus kesken kisasuorituksenkin, mutta vähintään yhtä usein kisasuoritus meneekin Riinan kanssa täysin putkeen ja tamma onnistuu vakuuttamaan tuomaristonkin hienoista askellajeistaan. Erityisesti maastoesteosuudella Riina tuntuu suorastaan loistavan, sillä jostain syystä maastoesteiden seassa ei vaikuta olevan yhtä usein tonttuja. Tamman hyppytekniikka ei ole se kaikista tyylipuhtain, mutta vauhtia siltä kyllä löytyy, eikä se kiellä hankalampiakaan lähestymisiä vaan pomppaa sitten vaikka vähän puoliväkisin.

Sukutaulu

i. Kulkus-Helkkä olisi ollut sukunsa puolesta ravuri, mutta sen kasvattaja totesi aika nopeasti orin jatkuvasti rikkoessa laukalle että myyntiin tämä taitaa mennä. Siispä 4-vuotiaan Kulkus-Helkän osti hulluna päähänpistona kenttäratsastaja Kaisa Nokivaara, jonka toinen kilpailevista suomenhevosista oli juuri jäänyt eläkkeelle. Nuori ori oli helppo kouluttaa ratsuksi ja Kaisa huomasikin pian Kulkus-Helkän suorastaan rakastavan esteitä ja kaiken lisäksi vielä osaavan hypätäkin. Kouluosuudella ori jäi aina hieman muiden varjoon maahansidottujen liikkeidensä vuoksi, mutta kiri pisteissä maastoeste- ja rataesteosuuksilla senkin edestä. Ruunikon uran huippuhetki oli sen ollessa 12-vuotias, kun ori nappasi suomenhevosten kenttämestaruuksista ensimmäisen sijan. Kulkus-Helkkä kävi myös kantakirjaustilaisuudessa ja nappasi sieltä kolmospalkinnon: noottia tuli erityisesti lyhyestä kaulasta ja pystystä lautasesta, mutta toisaalta oria kehuttiin vahvasta orileimasta ja hyväasentoisista vahvoista jaloista. Kovin paljon Kulkus-Helkkää ei käytetty jalostukseen, mutta kyllä se jätti jälkeensä kuitenkin viisi varsaa.

e. Suomenpienhevonen Sini-Vuokko oli kenttäratsusuvusta, mutta hieman tuntemattomammasta sellaisesta. Tammasta itsestään tuli kuitenkin loppujen lopuksi varsin maineikas sen ollessa helppo-tasoisissa kenttäluokissa lähes varma sijoittuja ja usein myös voittaja. Sen vahvuuksia olivat erityisesti sen rohkeus ja rakkaus lajiin, sillä Sini-Vuokosta todella näki kuinka se nautti kaikista kenttäratsastukseen kuuluvista eri osioista. Erityisesti kouluosuudella tamma paikkaili mielellään myös ratsastajan virheitä, mutta hypätessään se oli huomattavasti tarkempi ja välillä lopetti koko homman kesken jos koki ratsastajan katselevan liikaa maisemia. Ulkonäöltään Sini-Vuokko oli hyvin perinteisen suomenhevosen näköinen, rautias, ryhdikäs ja vahvajalkainen, eikä ollenkaan ponin näköinen vaikka pienhevonen olikin. Kolme Sini-Vuokon jälkeläisistä olivat oreja ja neljäs ja viimeinen, meidän Riina, oli sitten tamma.

Kilpailutulokset

Saavutukset

KERJ-III huhtikuussa 2025, pistein 6 + 44 + 7 + 20 + 5 = 82 p.

Hevosen kuvat © vvapaat
Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim game horse.
Ulkoasu © VRL-13383, kuvaaja ei halua nimeään mainittavan