Herjahuuto SLA-III

Hevosen nimi

Herjahuuto "Hektor"

Rekisterinumero

VH21-018-1156

Rotu ja sukupuoli

suomenhevonen, ori

Väri ja säkäkorkeus

tummanpunarautias (AA ee), 152cm

Syntymäaika

27.08.2021, 8v 27.08.2021

Koulutustaso

vaativa B / re110cm

Omistaja

Dee (VRL-13383), Mäntykatveen Suomenhevoset

Kasvattaja

tuntematon (evm)

Herjahuuto on hieno yhdistelmä omaa tahtoa ja tietynlaista kohteliaisuutta. Tämä ori on kadehdittavan hyvin perillä siitä, mitä se tahtoo, ja pitää siitä myös kiinni välittämättä muiden mielipiteistä. Ilkeäksi Hektor ei kuitenkaan koskaan rupea, vaan pyrkii huonoinakin päivinään ilmoittamaan mielipiteensä mahdollisimman ystävällisesti, mutta kuitenkin tilanteen vaatimalla jämäkkyydellä. Tarvittaessa se väistelee varovasti satulaa karsinassaan vaikka koko päivän menettämättä kärsivällisyyttään missään vaiheessa.

Hoitaessa Hektorilla onkin kahdenlaisia päiviä. Se kyllä osaa suurimman osan ajasta olla todella hienosti paikoillaan ja tarjoaa hoitamiseen jopa apuaan laskemalla päätään suitsimista varten ja nostamalla kavionsa niiden puhdistamista varten. Toisaalta muutamana päivänä kuussa Hektorin kanssa onkin sitten huomattavasti hankalampaa. Jos tätä herraa ei huvita, niin sitä ei huvita, eikä sen päätä saa käännettyä sitten millään järkeilyllä.

Hektor on perinteiseen suomenhevostyyliin äärimmäisen kylmänviileä ja pomminvarma ratsu, jolla kestää hetki lämmetä. Alkuun sitä voi siis joutua käskemään eteen vähän jämäkämmin, mutta ensimmäiset laukka-askeleet otettuaan Hektorin silmät syttyvät nopeasti. Todella innostuessaan Hektor on välillä liiankin vauhdikas, ja jos kuski ei ole hereillä, voivat esteiden ylimmät puomit tulla rymisten alas. Myös sileällä Hektoria voi alun tahmeuden jälkeen joutua jopa pidättelemään. Se liikkuu kuitenkin todella kauniisti suomenhevoseksi ja yrittää ehdottomasti parhaansa joka askeleella.

Muut hevoset tuntuvat hiukan hermostuttavan ujoa Hektoria. Se harvemmin tekee itse aloitteita rapsutustuokioihin tai leikkimiseen, ja tyytyy seuraamaan muiden touhuja sivusta. Aktiivisimmillaan Hektor onkin laitumella silloin, kun sitä tullaan sieltä hakemaan: ori nimittäin aloittaa hippaleikin enemmän kuin mielellään sitä paljon pienempien ihmisten kanssa. Mutta kun ei niiden muiden hevosten kanssa uskalla leikkiä. Herjahuudon ujostelussa on ainakin se hyvä puoli, ettei se uskalla juurikaan huudella tammojenkaan perään. Ori käyttäytyy siis esimerkillisen hienosti niin kisapaikoilla kuin kotonakin.


Sukutaulu

i. Hurja-Hemmo (evm)
sh prt 155cm
ii. Hemminki (evm)
sh tprt 158cm
iii. tuntematon (evm)
sh
iie. tuntematon (evm)
sh
ie. Jännäri (evm)
sh m 152cm
iei. tuntematon (evm)
sh
iee. tuntematon (evm)
sh
e. Iltahuuto (evm)
sh mrn 148cm
ei. Iltatalvio (evm)
sh mrn 152cm
eii. tuntematon (evm)
sh
eie. tuntematon (evm)
sh
ee. Hihkaisu (evm)
sh prt 142cm
eei. tuntematon (evm)
sh
eee. tuntematon (evm)
sh

Jälkeläiset

29.09.2021 sh-o. Katveen Kakofonia KTK-II KV-II emä Tuikun Helinä
28.06.2023 sh-o. Mäntykatveen Määkäisy EV-II KEV-III emä Umpimähkä

Kilpailutulokset

Esteratsastus (ERJ)

Sijoituksia 40/40, joista voittoja 8

14.09.2021 - Mäntykatve - 110cm - 5/48
24.09.2021 - Yemene - 110cm - 5/40
24.09.2021 - Yemene - 110cm - 1/40
27.09.2021 - Yemene - 110cm - 5/40
30.09.2021 - Yemene - 110cm - 4/40
30.09.2021 - Mäntykatve - 100cm - 4/60
03.10.2021 - Yemene - 100cm - 1/40
05.10.2021 - Yemene - 100cm - 6/40
13.10.2021 - Mäntykatve - 110cm - 5/27
15.10.2021 - Yemene - 110cm - 1/40
15.10.2021 - Mäntykatve - 110cm - 1/27
18.10.2021 - Kaihovaara - 110cm - 4/40
21.10.2021 - Kaihovaara - 110cm - 3/40
21.10.2021 - Lindgård - 110cm - 7/50
22.10.2021 - Lindgård - 110cm - 5/50
24.10.2021 - Yemene - 110cm - 3/40
26.10.2021 - Kaihovaara - 110cm - 6/40
01.12.2021 - Liljegård - 110cm - 3/40
03.12.2021 - Liljegård - 110cm - 5/40
04.12.2021 - Lindgård - 110cm - 1/40
05.12.2021 - Mäntykatve - 110cm - 2/30
08.12.2021 - Liljegård - 110cm - 2/40
09.12.2021 - Lindgård - 110cm - 6/40
12.12.2021 - Liljegård - 110cm - 1/40
12.12.2021 - Liljegård - 110cm - 1/40
13.12.2021 - Liljegård - 110cm - 6/40
16.12.2021 - Liljegård - 110cm - 3/40
18.12.2021 - Liljegård - 110cm - 4/40
19.12.2021 - Liljegård - 110cm - 4/40
23.12.2021 - Lindgård - 100cm - 6/60
26.12.2021 - Lindgård - 100cm - 7/60
06.01.2022 - Mäntykatve - 100cm - 1/30
08.01.2022 - Holmberg - 110cm - 4/40
10.01.2022 - Mäntykatve - 100cm - 2/30
15.01.2022 - Mäntykatve - 100cm - 5/30
17.01.2022 - Mäntykatve - 100cm - 3/30
04.06.2022 - Lilycove - 110cm - 5/60
12.06.2022 - Hiivurin Suomenhevoset - 110cm - 5/60
13.06.2022 - Hiivurin Suomenhevoset - 110cm - 4/60
Kouluratsastus (KRJ)

Sijoituksia 40/40, joista voittoja 7

31.08.2021 - Teilikorpi - Vaativa B - 1/139
05.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 6/40
07.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 6/40
08.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 4/40
10.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 5/40
11.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 4/36
11.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 6/36
12.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 5/36
17.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 4/36
18.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 6/36
22.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 3/35
22.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 1/35
24.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 1/35
25.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 5/35
27.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 1/35
29.09.2021 - Yemene - Vaativa B - 3/35
02.10.2021 - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 7/60
04.10.2021 - Yemene - Vaativa B - 3/40
04.10.2021 - Mäntykatve - Vaativa B - 2/22
05.10.2021 - Mäntykatve - Vaativa B - 4/21
06.10.2021 - Yemene - Vaativa B - 3/40
07.10.2021 - Mäntykatve - Vaativa B - 1/21
08.10.2021 - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 5/60
10.10.2021 - Yemene - Vaativa B - 6/40
11.10.2021 - Lindgård - Vaativa B - 5/60
12.10.2021 - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 4/60
16.10.2021 - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 7/60
19.10.2021 - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 7/60
20.10.2021 - Liljegård - Helppo A - 6/40
23.10.2021 - Kaihovaara - Vaativa B - 6/40
24.10.2021 - Liljegård - Helppo A - 6/40
26.10.2021 - Liljegård - Helppo A - 6/40
27.10.2021 - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 1/60
30.10.2021 - Hiivurin Suomenhevoset - Vaativa B - 5/60
07.11.2021 - Vihiniemi - Vaativa B - 2/40
08.11.2021 - Vihiniemi - Vaativa B - 5/40
09.11.2021 - Vihiniemi - Vaativa B - 2/40
14.11.2021 - Vihiniemi - Vaativa B - 4/40
14.11.2021 - Vihiniemi - Vaativa B - 3/40
18.11.2021 - Vihiniemi - Vaativa B - 1/40
CUP-sijoitukset
31.10.2022 - ERJ - 100cm - 3/120
31.12.2022 - ERJ - 100cm - 10/117
31.10.2023 - ERJ - 110cm - 10/127
31.08.2021 - KRJ - Vaativa B - 1/139
30.11.2022 - KRJ - Vaativa B - 5/139
28.02.2023 - KRJ - Vaativa B - 2/112
31.12.2021 - VSR - 110cm - 4/41

Saavutukset

SLA-III lokakuussa 2021, pistein 13 + 21 + 0 + 20 + 2 = 56 p.

Hevosen kuvat © Pikselit
Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim game horse.
Ulkoasu © VRL-13383, kuvaaja ei halua nimeään mainittavan