Lilycove Ponies

Virtuaalisen Suomen kauniissa Vintalan pikkukylässä näki 20. syyskuuta 2021 päivänvalon ponisiittola nimeltä Lilycove. Tallillamme on suuret sukupolvia kestäneet tilat, jotka tosin tummien puuseiniensä ja himmeän tunnelmavalaistuksensa ansiosta näyttävät ulospäin hyvin maalaismaisilta. Suuri osa omistajapariskunnan rahoista meneekin tilan kunnostamiseen milloin mistäkin syystä. Lilycove Ponies on viihtyisä koti tavoitteellisesti kilpaileville poneille, joita tilalla kasvatetaankin suurella rakkaudella mutta varmalla otteella.

Lilycoven tallilta löytyy monenrotuisia poneja, joista suurin painotus on kuitenkin connemaroissa, newforestinponeissa ja ratsuponeissa. Lilycovelaisten kanssa valmentaudutaan tavoitteellisesti esteille, kouluun tai molempiin ja pyritään pärjäämään kilpailuissakin, kuitenkin pitäen ponien hyvinvointi ja onnellisuus keskiössä. Osa meillä syntyvistä poneista jää kotiin kasvamaan ja kilpailemaan, osa myydään eteenpäin parhaaksi katsomiimme uusiin koteihin. Asui poni sitten missä tahansa, Lilycovelaisten omistajilla on aina kasvattajan tuki, ja kasvattimme ovat aina tervetulleita takaisin kotiin, jos olosuhteet niin vaativat.

Tervetuloa Vintalaan, Lilycoven ponisiittolalle!

Dee (VRL-13383)

Ulkoasu © VRL-13383, mr.donb (lisenssi), NF-kuvia
Lilymoor on virtuaalitalli ja kaikki sivuillamme on täysin mielikuvituksen tuotetta!