• Etusivu
• Estehevoset
• Kenttähevoset
• Kouluhevoset
• Kasvatus

Virgo III

Gilda on optimisti. Tamman mielestä kaikki on ihan tosi kivaa, ja se on aivan täpinöissään pienistäkin asioista, kuten tarhaan yhtäkkiä ilmestyneestä vesilätäköstä tai hikiviilan näkemisestä. Gilda löytää mistä tahansa tummasta myrskypilvestä hopeareunuksen, eikä tunnu lannistuvan mistään. Tällä luonteenpiirteellä on tietysti hyvät ja huonot puolensa: toisaalta Gilda ei ota epäonnistumisia itseensä ja jatkaa aina sinnikkäästi yrittämistä, toisaalta tamma menee helposti aivan kiihdyksiin, eikä osaa pysyä enää paikoillaan. Hyväntahtoinen Gilda ei missään nimessä tahallaan tahdo mitään pahaa kenellekään, mutta hyöriessään ja pyöriessään ruokaa, toisia hevosia, tuttuja ihmisiä tai vaikkapa sen hikiviilan nähdessään talloo helposti varomattomammat ihmiset jalkoihinsa.

Gildan kanssa ei tosiaankaan ole juurikaan tylsiä päiviä. Sen kanssa harjaus- ja varustushetket, valmennukset ja kisareissut ovat täynnä sykettä nostattavia hetkiä, kun tamma keksii yhtäkkiä tahtovansa mennä moikkaamaan naapurikarsinassa hoidettavana olevaa lajitoveria tai saa päähänsä, että ratsastajan taskussa on varmasti herkkuja. Innostuneesti kiljuvaa ja tepastelevaa puoliveritammaa ei ole aina kovin helppoa saada pideltyä! Gildan iloisen luonteen epäkäytännöllisyyttä lisää se, että tamman loputtoman pitkän suosikkilistan kärjessä killuu tietysti ratsastamaan lähteminen. Siispä satulan nähdessään Gilda aloittaa taas tavanomaisen pyörimisen ja huutamisen, jotta kaikki varmasti tietäisivät kiirehtiä. Onhan tällaisen äärimmäisen motivoituneen ratsun kanssa töihin lähtö tietysti aivan ihanaa, jos ei välitä mustelmilla olevista varpaista tai käsivarsista!

Ratsastajan päästessä jollain ihmeen kaupalla jatkuvasti edestakaisin steppailevan Gildan selkään tammalle tulee kiire. Alkuverryttelyt menevät Gildan kanssa useimmiten nopeita puolipidätteitä antaessa ja intopinkeää tammaa rauhoitellessa, ja alkukäynnistä tulisi mieluusti alkukiitoravi, jos Gilda saisi päättää. Pikkuhiljaa Gilda alkaa osaavan ratsastajan alla kuitenkin vastata pidätteisiin ja muihinkin apuihin, ja hommaan tulee jopa jotain järkeä pelkän kaahottamisen sijaan. Tamma esittelee upeita, ilmavia liikkeitään mielellään, etenkin yleisölle, eikä pahastu valmennuksissa saman jutun jankkaamisestakaan ollenkaan.

Päiväkirja

06.02.2025 Rento maastoretki © omistaja
Gildan kisaura oli enimmäkseen ohi ja se lähti mukaani lähinnä enää isompiin arvokisoihin, mutta se ei tietenkään tarkoittanut että tammaa unohdettaisiin karsinan perukoille mätänemään. Olinkin jo hetken aikaa haaveillut hieman reippaammasta maastoretkestä, ja vaikka Gildan hötkyily onkin omalla tavallaan raskasta, arvelin tamman iloisuuden voivan silti piristää kiireisen arjen keskellä. Siispä aurinkoisena torstai-aamuna päätin vihdoin toteuttaa suunnitelmani ja lähdin hakemaan Gildaa pihatosta. Tamma hörähteli korvat pystyssä minut nähdessään ja tajuttuaan että olin tulossa nimenomaan sitä hakemaan se aloitti saman tien tyypillisen steppailunsa. Pikkuhiljaa oven takana kolkutteleva vanhuus oli tehnyt tehtävänsä ja rauhoittanut aiemmin hyvin äänekästä Gildaa hieman, joten tamma ei sentään onneksi alkanut huutamaan kuin hinaaja, vaan tyytyi lähinnä jatkamaan iloista hörähtelyään ja tallasi siinä intoillessaan varpailleni. Purin hetken hammasta ennen kuin lähdin rauhallisesti jutellen taluttamaan ruunikkoa kohti tallia.

Gildan varustaminen meni tuttuun tapaan väistellessä yli-innokkaasti puolelta toiselle heiluvaa peräpäätä ja painavia kavioita. Olisin voinut vaikka vannoa tamman näyttäneen hieman pettyneeltä kun toin sen kisasuitsien sijaan satulahuoneesta vähän rennommat kuolaimettomat, mutta kauaa ei Gilda ehtinyt näyttää pitkää naamaa kun sitten jo lähdettiin kohti selkäännousupenkkiä. Sain juuri ja juuri kammettua itseni häsläävän tammamamman selkään kun se ehti seisomaan jopa parin sekunnin ajan paikoillaan ja taputin sitä kiitokseksi. "Eiköhän mennä!" totesin iloisesti ja hipaisin Gildan kylkiä jaloillani. Tamma lähti heti ensitöikseen ravaamaan kuin olisi ollut lämminveriravuri, mutta sain nopeasti hidastettua sen käyntiin nopeilla puolipidätteillä ennen kuin ohjasin sen kohti lempimaastoreitilleni lähtevää polkua tallin takana.

Maastoilu meni juuri niin kuin olin toivonutkin: Gildan häsellys jäi lähinnä alkuhäsellykseksi ja tamma rentoutui nopeasti huomattuaan, että kyseessä oli tosiaan nyt vain rento maastoretki. Ilo ei kuitenkaan kadonnut tamman askeleesta, ja tamman kävellessä vähän rauhallisemmin otin sen kanssa myös pari laukkapätkää. Viima otti vielä kasvoihin hieman liian viileästi minun makuuni, mutta Gilda nautti juoksemisesta kovasti ja hidasti kiltisti raviin pyydettyäni sitä siltä kolmesti, mikä oli energiselle tammalle jo oikein hyvä suoritus. Kiersimme kevättalvisessa metsässä noin tunnin verran, ja palatessani Gildan selässä tallille huomasin ajattelevani edessä olevia talliaskareita aivan uudella puhdilla. Kiitin Gildaa hyvästä maastosta antamalla sille äitini leipomia hevosherkkuja ja oikein hyvät rapsutukset kumisualla ennen kuin lähdin viemään sitä takaisin pihattoon. Tamman lempeä, jo muutaman harmaan karvan kasvattanut naama ilahdutti minua vielä normaaliakin enemmän päästäessäni sitä irti narusta, ja jäinkin hetkeksi katselemaan sen perään hymyillen sen juostessa iloista pukkilaukkaa keskelle aitausta lajitovereidensa seuraan.

Saavutukset

ei vielä saavutuksia